Viimeinen viikko ja kotiinpaluu

Viimeinen viikko oli omalta osaltani aika kiireinen, kun tein about 40 kappaletta kukka-askarteluja jokaisen ryhmän kanssa. Jouduinkin sitten jokaisessa sopivassa välissä aina miettimään, minkä ryhmän kanssa menen. Perjantaihin mennessä kaikki teokset olivat kuitenkin valmiita ja lapset saivat viedä ne kotiin. Niistä tuli niin hienoja! Niitä tehtäessä oli hyvä harjoitella värejä ja numeroita niin englanniksi kuin baskiksikin. Yolandan ryhmässä on ehkä kaikista "isoimmat" ja maltillisimmat lapset. Sen ryhmän kanssa nimittäin kukat olivat äkkiä valmiit. Muilla ryhmillä oli hieman kiire saada omat kädet paperiin, jolloin jälki ei ollut enää niin siistiä. En tietenkään lapsilta mitään huipputöitä odotakaan. Jokainen teos oli tekijänsä näköinen. ❤️

Maanantaina Susana tuli neljältä koulullemme, ja kävimme läpi jokaisen kohdalla vähän palautetta. Harmitti, kun Susanalla oli jälleen kovin kiire, koska olisi ollut kiva saada hieman enemmän yksilöllistä palautetta, kun nyt sitä annettiin kaikille meille kolmelle suomalaiselle samaan aikaan. Palautteestakin nousi esille se, että olen oppinut paikallista kieltä ja tulen hyvin toimeen erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Sain kuitenkin Rosanan vielä kirjoittamaan erikseen minulle hieman palautetta. Yritin tarjota myös mahdollisuutta kirjoittaa palautteen espanjaksi, niin Phoebe olisi voinut kääntää sen englanniksi. Hän kuitenkin halusi kirjoittaa sen englanniksi, mikä oli todella kiva juttu. :) Palautteesta päätellen, olen pärjännyt työpaikalla erinomaisesti ja kyllä minustakin siltä tuntuu.

Vielä perjantainakaan ei ymmärtänyt, että en aio mennä työpaikalle enää. Ulkoilun jälkeen kaikki kolme ryhmää kerääntyivät yhteen luokkaan istumaan ja he kutsuivat minut ja Jutan luokan eteen. Päivän järjestäjät antoivat meille todella isot kortit ja hopeiset pussit. Kortin sisässä oli iso valokuvapaperi, jossa oli minusta ja Jutasta kuvia lasten kanssa, koko porukasta kuva sekä työporukasta kuva. Hopeisessa pussissa oli kaulakoru, joka on eräänlainen Baskimaan symboli, nimeltään Lauburu tai Baskiristi. Siinä kohtaa ei kyyneleiltä pystynyt välttymään. Tässä kohtaa halusin antaa myös oman korttini koko porukalle. Etusivulle liimasin värittämäni minions-kuvan ja takasivulle värittämäni Pipsa Possu-kuvan. Nämä kaksi ovat todella suosittuja lasten keskuudessa siellä! Sisään kirjoitin pitkän kirjeen, jossa halusin kiittää ihan kaikkia. Kerroin, että heillä tulee olemaan aina paikka sydämessäni ja toivon, että näämme vielä tulevaisuudessa.

Lauburu

Minun antama korttini

Perjantaille tyypilliseen tapaan, menin jälleen työkavereiden kanssa ravintolaan syömään. Tiia ja Juttakin tulivat mukaan tällä kertaa. Kun oli jälkkäreiden aika, yhtäkkiä tarjoilija toi vielä extrajälkiruuat minulle, Jutalle ja Tiialle. En muista sen nimeä, mutta paikallinen, tyypillinen herkku. Koulun rehtori antoi meille vielä käsikorut ja kirjekuoret, jonka päälle oli kirjoitettu "Kiitos, Iina". Sisässä oli kuva meistä suomalaisista, Korrika-juoksun jälkeen. Kaikki kiittelivät meitä kovasti.

Koulun rehtorilta saamani käsikoru

ekstrajälkkäri

Iltapäivällä lasten herättyä, vietin vielä viimeiset hetket heidän kanssaan, kunnes oli aika lähettää heidät kotiin. Joka iltapäivä eräs nainen, joka on ilmeisesti koulun kansliassa töissä, on tullut auttamaan vaipan vaihdoissa ja muissa. Hän on aina ollut minulle erityisen mukava, suositellut hyviä illanviettopaikkoja ja lauleskellut kanssani espanjalaisia lauluja. Hän sitten avautui minulle aviomiehensä kuolemasta ja herkästä päivästäkin johtuen loppujen lopuksi itkimme siellä yhdessä.

Kun jäljellä olimme vain me aikuiset, ei itkusta meinannut tulla loppua. Mistään työharjoittelupaikasta ei ole ollut noin hankala lähteä, en tiedä johtuiko siitä, että ehkä alitajuntaisesti pelkää, että hyvästit ovat lopulliset, emmekä näe enää koskaan. Aikuiset kuitenkin sanoivat, että täällä tämä koulu pysyy ja kaikki ihmiset, että minun täytyy ensi vuonna tulla sinne takaisin. Ihana huomata, että on ilmeisesti tehnyt jotain oikein. Lopulta päätin, että nyt on pakko vain lähteä, muuten olisin siellä varmaan vieläkin. Pihalla vielä oli yksi poika, joka on ollut kanssani todella läheinen, istumassa penkillä äitinsä kanssa. Pojan äiti kiitteli minua paljon kaikesta englanniksi.

Dylan

Thais, Itxaso ja Ane

Haizea 

Ander F.

Alan

Hegoi

hyvällä ryhdillä lukemassa Muumi-kirjoja :D

❤️❤️❤️

Perjantaina tutustuin vielä lisää paikallisiin nuoriin, kun kämppikseni Marlene juhlisti synttäreitään. Paikalla oli ainoastaan kaksi espanjalaista, muut vähän sieltä sun täältä maailmaa. Lauantaina katseltiin Phoeben kanssa Euroviisuja suomenkielisillä selostuksilla. Sunnuntaina aamulla 9.30 paikallista aikaa Susana tuli hakemaan minut ja heitti minut kentälle. Jännitin todella paljonko laukkuni painaa, kun Jutta laittoi viestiä, että joutui maksamaan 125€, kun hänen laukkunsa oli painanut 29 kiloa. :D Olin kuitenkin täsmällinen ja laukkuni painoi 22,5kg! Kannatti laittaa kumisaappaat jalkaan ja jättää vähän tavaroita kämpille. Munchenista pääsimme lähtemään myöhässä, joten Suomessa olin seitsemältä illalla. Roni haki minut kentältä ja lähdimme heti ajelemaan kohti Hämeenkyröä.

Täytyy olla useammin pois, kun pikkusisarukseni Vilma ja Kaapo olivat niin kivoja minua kohtaan, Kaapo jopa hieroi niskojani vaikka kuinka kauan. :D

Tottakai on ollut kiva nähdä läheisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa, mutta tällä hetkellä fiilikset on vähän semmoiset, että nyt on Suomea nähty jo tarpeeksi ja voisi lähteä takaisin. Lähden tänään vielä ajelemaan Ilmajoelle, joten voi olla, että loppuviikon jälkeen en enää edes muista olleeni missään niin pitkää aikaa. Omalta kylältä lähes kaikki pienemmät ruokakaupat ovat sulkeneet ovensa, mutta muuten kaikki tuntuu olevan niin kuin ennenkin. Viikon päästä keskiviikkona on (toivottavasti) sitten nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkintotodistus kädessä!

Välillä olen vieläkin vähän pihalla, kun menen vaikka kauppaan ja kaikki puhuvatkin suomea, eivätkä espanjaa! Mutta ehkäpä se tästä... :D Oli kyllä niin antoisa kokemus, että ihan varmasti menen sinne vielä takaisin!!


- Iina

 Ps. Korvat edelleen lukossa ja todella kipeet... :(