Vapaa-aikaa ja ajatuksia yksin matkustamisesta

Nyt kun sain vakkaripuhelimeni toimimaan, ja sieltä kuvat koneelle, niin ajattelin kirjoittaa vähän siitä, mitä kaikkea olen tehnyt vapaa-ajalla. Lisäksi muutama ajatus siitä, millaista on olla yksin ulkomailla.

Pari viikkoa sitten töiden jälkeen kävin sivistämässä itseäni modernin taiteen museossa Guggenheimissä. Pääsin ensimmäistä kertaa hyödyntämään eurooppalaista opiskelijakorttiani, kun menin ihan sisälle asti. Taiteestahan en mitään ymmärrä, mutta moni teoksista oli sen näköisiä, että pystyisin itse tekemään ihan samanlaisia. Museossa sai sellaisen hienon kapulan, jonka avulla pystyi kuuntelemaan tarinoita eri tekeleistä. Kuuntelin juttuja siellä sitten ihan niin kuin jotain muka ymmärtäisin. Sisäpuoli ei siis ollut ihan niin must-juttu, mutta kokemus sekin. Ulkopuolelta Guggenheim on paljon hienompi ja siitä tulikin räpsittyä useampi kuva. Ulkopuoli on päällystetty kokonaan titaanilevyillä.

Guggenheim

29.4 lauantaina paikallinen ystäväni Cynthia kysyi, haluaisinko lähteä hänen ja hänen vanhempiensa kanssa käymään Gorlizissa. Otin metron Cynthian pysäkille ja jatkoimme siitä autolla matkaamme. Gorlizissa kävimme drinksuilla eräässä baarissa ja siellä oli todella monta Cynthian isän kaveria, jotka kaikki halusivat esittäytyä minullekin. Baarin viereisellä aukiolla oli alkamassa jokin tapahtuma, jossa oli erilaisia tanssiesityksiä. Katsoimme kuitenkin vain kaksi tanssia, jonka jälkeen lähdimme Puente Golgantelle. Siellä olin jo aikaisemmin Susanan kanssa, mutta tällä kertaa mentiin "lentävällä lautalla" joen toiselle puolelle ja otimme sieltä pienen veneen, jolla menimme takaisin. Cynthian isä kovana Athletic Bilbao-fanina halusi näyttää myös San Mamesissa sijaitsevan stadionin.

Stadion baarista kuvattuna

San Mames ulkoa

Kävimme sitten vielä muutamissa baareissa syömässä vartaita ja sellaisia sian korvia sekä myöhemmin ravintolassa hamppareilla. Cynthian vanhemmat eivät puhu englantia, joten Cynthia sai toimia koko päivän Google kääntäjänä. Vanhemmat olivat todella mukavia ja hauskoja ja halusivat tietää paljon Suomesta, suomalaisista tavoista, minusta ja kaikesta mahdollisesta. Lisäksi he olivat todella ystävällisiä ja halusivat ostaa ja tarjota minulle kaiken. Jos olin itse menossa jotain maksamaan, he kielsivät. Päivä oli todella mukava ja muutenkin kiva, kun paikalliset haluavat näyttää paikkoja ja viettää kanssani aikaa.

tämä vene vei meidät joen yli

Minä ja Cynthia, jouduttiin vähän huijaamaan mun pituus, ettei kuva näyttäisi niin tyhmältä

Aurinkoisina päivinä olen mennyt ihan yksinkin rannoille ja maannut siellä niin pitkään, kuin mahdollista. Täällä voit mennä rannalle vaikka vasta neljältä iltapäivällä ja aurinko porottaa lähes täydellisesti johonkin iltakahdeksaan asti. Vaikka metro täällä hyvin toimiikin, miinus kuitenkin siitä, että jokainen ranta on aika kaukana. Jos kuvittelee menevänsä hetijustnyt rannalle, metromatkaan menee aikaa jo noin tunnin verran. Ja onhan tuolla kaupungillakin saanut ihan hyvin aikansa (ja rahansa) kulumaan.

katutaidetta

pintxoja

Tänään keskiviikkona 10.4 Susana tuli hakemaan minut, Jutan ja Tiian töistä ja kävimme pienellä retkellä. Kävimme Gernikassa, joka on pieni kaupunki Baskimaassa. Susana kertoi, että se on Espanjan sisällissodan aikaan pommitettu pahoin ja rakennettu sen jälkeen uudestaan. Picasso on maalannut siitä teoksen, joka on yksi hänen tunnetuimpia teoksiaan. Se ei kuitenkaan ole nähtävillä Gernikamuseossa vaan Madridissa. Lisäksi kävimme Urdaibai suistossa. Siellä oli ihan mahtavat maisemat! 

Urdaibai

Millaista on olla reissussa yksin?

Kuten jo varmaan ensimmäisessä postauksessani kerroin, lähdin tänne yksin. Muut ulkomaille työssäoppimaan lähtijät lähtivät 2-4 hengen porukoissa. Tämä reissu on mielestäni ollut hyvä kokemus itselle matkustaa yksin ja nähdä miten hyvin asioista selviää, kun ei ole ketään kaveria mukana, kehen turvautua. Toisella viikolla tänne tuli kuitenkin kaksi muutakin suomalaista, joten ihan ilman suomen kieltä tai suomalaisia ihmisiä ei ole tarvinnut olla. Jonkin verran olemme olleet vapaa-ajallakin, mutta harvemmin kuitenkin. :)

Olen tutustunut täällä niin moneen paikalliseen ja tänne jostain muualta muuttaneeseen nuoreen ja voisin veikata, jos tänne olisin jonkun toisen kanssa lähtenyt, ei "saldo" olisi välttämättä näin suuri. Silloin ehkä helpommin viettäisi aikaa vaan sen tutun ja turvallisen kaverin kanssa, eikä näkisi niin helposti uusia ihmisiä. Tottakai oma luonnekin vaikuttaa tähän, mutta näin ajattelen ainakin tällä hetkellä. Olen myös kuullut usealta ulkomailla olijalta, että kun 24/7 joutuu viettämään aikaa saman ihmisen kanssa, alkaa puolin ja toisin toisen naama ja tekemiset vähän ärsyttämään. Sitten kun Suomeen palataan, niin hetkeen ei kiinnosta nähdä toista lainkaan. On ainakin siis saanut pitää hermonsa suurimmaksi osaksi kasassa.  😂

Tottakai välillä on ollut vähän tylsää kun on ollut yksin. Varsinkin kun täällä asuvilla nuorilla on tapana liikkua ulkona vaan viikonloppuisin. En tiedä, viekö läksyt sitten kaiken vapaa-ajan arkena, vai mikä tähän on syynä. On ainakin ollut aikaa ajatella omia asioitaan! Täytyy kuitenkin nostaa esiin se, miten hyvä tuuri minulla on käynyt, kun kämppikseni Phoebe on niin mukava, ja meillä synkkaa niin hyvin. Olemme tosi erilaisia, mutta ainakin omataan yhtä hyvä (tai huono 😂) huumorintaju. Hänestä saa juttuseuraa aina arki-iltaisinkin.

Jos jollekin tulee siis tällainen mahdollisuus lähteä johonkin, mutta sinne pitäisi lähteä yksin tai vaihtoehtoisesti jonkun sellaisen kanssa, ketä ei tunne, kannattaa ehdottomasti mennä. Vaikka jännitin niin paljon mennä Susanan koululle kertomaan Suomesta, se oli todella hyvä mahdollisuus tutustua paikallisiin nuoriin. Pitää vain olla avoin, rohkea ja sosiaalinen, niillä pärjää jo pitkälle. 😊 Apua saa kyllä varmasti jos sitä vain uskaltaa pyytää. Ja on tämä maailma sen verran kehittynyt ja (lähes) kaikilla ne älypuhelimet on, että paljon netistäkin löytyy tietoa ja ohjeita vähän kaikkeen. Ja aina voi soittaa äitille, jos ei muuta keksi. 😂 Mielestäni jokaisen olisi kuitenkin ihan hyvä kokeilla matkustamista yksikseenkin.

Jos toinen miettimisen aihe on kielitaito, niin sekään ei ole este. Olen aikoinaan rimaa hipoen päässyt englannin ylioppilaskirjoituksista läpi ja olen aina pitänyt itseäni todella huonona englannissa. Tällaisessa maassa, jossa sitä ei juurikaan puhuta, on saanut varmuutta omalle puhumiselle ja paikallisten mielestä puhun täydellistä englantia. Phoebelle puhuminen on kuitenkin vähän takunnut, kun englanti on hänen äidinkielensä. Ehkä sen takia, että luulen hänen heti kiinnittävän huomiota kaikkiin virheisiini ja siksi jännitän tai vaihtoehtoisesti yritän liikaa. Hänen kanssaan onkin useamman kerran saanut käyttää sanakirjaa, jotta pystyisi keskustelemaan ihan kunnolla. Jopa hän on kuitenkin sanonut, että näiden viikkojen aikana enkun puhumiseni on parantunut. Kämpillämme asui hetken aikaa myös Scott Arizonasta ja hän sanoikin siihen, että aika hyvin paikassa, jossa englantia ei puhuta. Tuntuu hyvältä kuulla tuollaista palautetta ihmisiltä, jotka osaavat kieltä täydellisesti. Vaikka en mielestäni vieläkään englannissa niin hyvä ole, on tämä avannut silmäni sille, että haluan matkustella enemmän jatkossakin, koska pärjään tällä kielitaidolla, minkä jo omistan. Olen saanut myös työpaikalta ja paikallisilta paljon positiivista palautetta, kun olen oppinut jonkun verran myös baskia ja espanjaa!

Haluankin kiittää kaikkia, jotka tämän antoisan reissun ovat minulle mahdollistaneet! Loppuviikosta tai ensi viikon alusta, kirjoitan vielä viimeisen viikon tapahtumista.

-Iina