maanantai 10. huhtikuuta 2017

Tipitapatipitapa Korrika

Viime viikolla töissä oli joka päivä erilaisia aktiviteetteja. Viikkoon mahtui muun muassa, 5-luokkalaisten teatteriesitys, 4-5-vuotiaiden musiikkiesitykset, pääsiäismunien etsintää, korrika-juoksua sekä erilaisia rasteja sisältävä ulkoiluhetki.

Tiistaina työpäivän jälkeen Susana tuli hakemaan minut, Tiian ja Jutan koulusta ja lähdimme pienelle retkelle. Samaan aikaan koululla olisi ollut yhteinen iltapäivä lasten ja vanhempien kanssa. He kävivät pihalla läpi erilaisia rasteja. Vähän harmitti, kun olisin kovasti halunnut jäädä sinne, mutta kuulimme asiasta vasta hetkeä ennen työpäivän loppumista, jolloin Susana oli jo tulossa hakemaan meitä. Olisi ollut mielenkiintoista tavata enemmänkin vanhempia kuin aamuisin ja iltapäivisin kun he kuskaavat lapsia kouluun. Hienoa kuitenkin huomata, että vanhemmat ovat paljon läsnä lastensa koulunkäynnissä.

Menimme ensin Artxanda-vuorelle. Siellä oli paljon ravintoloita ja tasanne, josta näimme hienosti koko Bilbaon ylhäältä katsottuna. Maisemat olivat kyllä todella hienot!

minä ja Bilbao



Tämän jälkeen kävimme katsomassa Colgante-siltaa. Joen toiselle puolelle pääsi "lentävällä lautalla".



Puente Colgante

Viimeisenä kävimme vielä Algorta-rannalla. Se olikin ensimmäinen ranta minkä täällä näimme. Kierroksemme oli nopea, koska Susanalla oli kiire sukulaisensa hautajaisiin. Oli kuitenkin kiva käydä paikoissa, jotta niihin voi mennä uudestaan paremmalla ajalla itsekseenkin. 





30.3-9.4 täällä vietettiin Korrika-juoksua. Siinä juostaan ympäri Baskimaata viestikapulaa kuljettaen. Sen tarkoituksena on kerätä varoja siihen, että baskin kielen opetus jatkuisi. Baskin kielen pelätään katoavan. Noin 40 vuoden ajan oli täysin kiellettyä käyttää baskia. Poliisit ja opettajat vahtivat, että kukaan ei puhunut sitä. Jos sitä puhui, sai koulussa sormuksen sormeensa. Sormus siirrettiin aina seuraavalle lapselle, joka baskia puhui ja viikon lopussa annettiin yleensä fyysinen rangaistus sille, kenellä sormus oli. Korrika on siis mielenosoitus juoksemisen muodossa. Se juostaan joka toinen vuosi ja tänä vuonna oli 20. kerta, kun se pidetään. Eli se on kestänyt noin 40-vuotta. Todella iso juttu täällä! Eri yritykset sponsoroivat sitä. Kaikki haluavat osallistua ja jos eivät mene itse juoksemaan, niin haluavat päästä edes katsomaan. Torstaina kadut olivat poliisien toimesta suljettuna, kun ihmiset juoksivat sitä täällä. Eilen, sunnuntaina juoksu loppui ja kuulemma bileet kestivät koko päivän ja yön.

 2-vuotiaat eivät vielä juokse, joten menimme Jutan kanssa 3-vuotiaiden luokkaan auttamaan heitä ja juoksemaan heidän kanssaan. Jokaiselle oli tehty hienot korrika-kyltit. Juoksimme ehkä noin sadan metrin matkan. Poliisi pysäytti tien kaikelta muulta liikenteeltä sen ajaksi. Edessämme ajoi auto, josta huudettiin "tipitapatipitapa Korrika" ja soitettiin Korrikan tunnuskappaletta. Minun kanssani juoksi neljä 3-vuotiasta ja pidimme toisiamme käsistä kiinni.
Tämä juoksu oli siis noin klo 15, kun 2-vuotiaat olivat vielä päiväunilla. Täällä 3-vuotiaat eivät enää nuku päiväunia. 


Minäkin sain värittää oman kylttini
Juoksuun valmistautumista
Juoksun jälkeen keräännyttiin rappusille hengähtämään

Korrika näkyi myös kaduilla useasti
                        


Torstaina teimme yhdessä lasten kanssa sandwicheja. Jokainen lapsi sai voidella itse leipänsä ja laittaa siihen kinkkua ja juustoa. Vähän joutui auttamaan, mutta hienosti he siitä selvisivät. Leivät laitettiin puoliksi ja toinen puoli vietiin kotiin. 

Kaikki 2-vuotiaat tekemässä sandwicheja

Perjantaina olimme pihalla tekemässä erilaisia rasteja. Oli pallonheittoa, jossa yritettiin kaataa tölkkejä, renkaanheittoa, katuliiduilla taiteilua ja leikkivarjon kanssa temppuilua. Lapset tykkäsivät kovasti ja kyllä se meille aikuisillekin hyvää teki. Oli myös kiva olla pihalla pidempään, kun kaiken tämän lisäksi ulkoilimme vielä normaalistikin polkumopojen kanssa.


Katuliiduilla taiteilua

Palloilla tölkit kumoon. Pääsin opettamaan pallonheittoa!
Renkaanheittoa

Välillä olemme tällä pihalla leikkimässä. Vähän enemmän tekemistä kuin toisella puolella :)
Viikko sisälsi pääsiäisen takia paljon erilaisia aktiviteetteja. Nyt täällä alkoikin kahden viikon pääsiäisloma! Vuodessa täällä on kolme lukukautta ja nyt loppui kevätlukukausi. Seuraavaksi alkaa sitten kesälukukausi. Täytyy itsekin vielä vähän miettiä, miten lomansa täällä käyttää. Kämppikseni Phoebe lähti kahdeksi viikoksi kotiin Lontooseen ja ennen lähtöään hän listasi minulle paikkoja, missä minun pitää käydä. Täytyy katsoa, jos ehtii käymään kaikissa loman aikana. :)

Perjantaina iltapäivällä menimme töiden jälkeen Tiian ja Jutan kanssa Plenziaan. Halusimme nähdä sen rannan, josta kaikki puhuvat. Plenzia on noin 25 kilometriä Bilbaosta. Maisemat olivat sielläkin kauniit ja suuntasimmekin sinne loikoilemaan myös lauantaina, kun mittari näytti +27 astetta. Toivotaan, että lomalla olisi yhtä hyvät kelit, niin voi olla mielellään mahdollisimman paljon pihalla.

Plenzia
Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille! Loppuun vielä Korrika-laulu! :D

-Iina

2 kommenttia:

  1. Touhua tuntuu olevan siellä sunkin arjessa kovasti! Monenlaista tekemistä lasten kanssa + tutustumista lähialueiden, ihanaa. Lienet jo kotiutunut sinne mukavasti 😃

    VastaaPoista